Kaappaus merellä

Kaappaus merellä

Olimme Elinan kanssa yhdessä Kunnon Laivalla. Tällä kertaa Elina kaappaa blogin ja katsoo suomimiehen maailmaa omilla silmillään.

SuomiMies on tehnyt matkaa jo pitkälti yli puoli vuotta, ja muu perhe matkustanut sivuvaunussa. Tai oikeammin työntöjoukoissa, välillä taustalla hurraten, välillä vierellä hölkäten. Kunnon Laiva –tapahtumaan sai yllättäen kutsun myös SuomiMiehen vaimo, joka ei tiennyt mihin nenänsä pisti.

Viikonloppu poissa kotiympyröistä ja kaupan päälle päivä Tukholmassa, kukapa arkeen jumittunut äiti ei sellaiseen syöttiin nappaisi. Laivalla oli myös ohjelmaa, tiedättehän: Kunnossa Kaiken Ikää ja sitä rataa. Jumppavaatteet naftaliinista ja muodon vuoksi tossut kassiin, vaikka mielessäni näin kyllä itseni lukemassa kirjaa ja nauttimassa virvokkeita, kun SuomiMies edustaa. Lopulta kävi kuitenkin niin, että kirja makasi yksinään hytissä ja miehenikin tapasin vasta illallisella, kun kaikki päivän liikuntatunnit oli hikoiltu. SuomiMies rehki minkä lie kahvakuulien ja gymstickien parissa, ja sillä aikaa minä löysin liikunnan riemun Prana Beatsin tahtiin. Tuntien hienot nimet eivät sanoneet tällaiselle liikuntakeskukset kaukaa kiertävälle yhtään mitään, mutta siellä minä kuitenkin hyppelin sporttikansan joukossa. Aurinko paistoi ja kansi täyttyi jumppaajien lisäksi ällistyneistä japanilaisista, jotka tallensivat kaiken muistikorteilleen.

Flown vallassa liitelin SuomiMies Seikkailee -näyttelyosastolle. Kuntotestejä saivat kuulemma tehdä naisetkin. Tottakai tein ja tuomio oli musertava. Tällä lihasmassalla ja puristusvoimalla tulee eläkeiän toimintakykyni olemaan surkea. Proteiinia ja mineraalejakin kroppa on vajaa. Neljä ja puoli kiloa lihasta pitäisi jostain saada. Mistä sellaista saa, sehän on kolmasosa poikamme painosta! Vapaa-ajan ohjelma kotiin palattuamme oli sillä sinetöity: Ei muuta kuin kuulaa nostelemaan SuomiMiehen seuraksi kellariin, kun muksut saadaan petiin. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä.

Onneksi laivalla sai myös ruokaa ja huveja. Valmiiseen pöytään monta kertaa päivässä, Irinan keikka ja tanssiesityksiä. Ja kävin muuten siellä Tukholmassakin, tunnin pyrähdyksellä, kun olin ensin nukkunut univelkoja iltapäiväkahteen. Kukaan ei kiskonut peittoa eikä kiljunut äitiä. SuomiMieskin nukkui syvää unta oman peittonsa suojissa. Kunnon Laiva antoi kunnon eväät myös edustusvaimolle. Kai näihin tuloksiin vedoten kehtaa jo pyytää lastenvahdin, että pääsee tanssimaan ja joogaamaan. Lupaan myös nostaa sitä kuulaa, ainakin pari kertaa, tuleepa siinä samalla vietettyä laatuaikaa SuomiMiehen seurassa. Ja luulen, että lapsetkin kiittävät, kun ei tarvitse ostaa vielä 60-vuotislahjaksi rollaattoria.