Ranskan ympäriajo
22.8.2013 12.29 | Saska Lintunen
Viime sunnuntaina oli taas aika pyöräillä urakalla. Otin osaa Myllyn pyöräilyyn ja matkana oli tällä kertaa 86km. Reissu alkoi aamulla aikaisin ja aurinkokin mollotti. Siis matkaan.
Pyöräilykunto on ollut ihan kohdallaan. Kesän alun pitkä reissu saariston rengastielle, pitkät lenkit silloin tällöin ja työmatkat ovat tuoneet hyvän kunnon. Tällä kertaa en saanut matkaseuraa, joten taival oli tehtävä itsekseen. Toki matkaan lähti n.600 mankelia. Ennen pyöräreissu oli lähtenyt ja palannut Raisioon. Nyt reitti oli uusi ja lähtö Turusta. Toivottavasti en eksy reitiltä.
Lähdimme matkaan poliisiauton saattama Turun halki. Jo muutaman kurvan jälkeen tien poskessa oli perhe vilkuttamassa ja hurraamassa isiä. Se antoi kovasti aamulla voimaa sotkemiseen. Olin itse ajatellut että poliisin mukana ajelisin ihan rauhallisesti ja sitten kun kaupungin ulkopuolella auto hyppää pois edestä, painelisin pääjoukon mukana urku auki. Ja näin teinkin. Vauhti nousi keskimäärin n. 32km/h alussa ja pyrin pitämään sitä kärkijoukon hännillä. Sain kivaa vetoapua ja homma rullasi oikein kivasti.
Ensimmäinen huolto oli 16km kohdalla mutta en tarvinnut sitä. Jatkoin siis tasaista kovaa vauhtia kärkijoukon hännillä. Takana oli tosin paljon pyöräilijöitä, jotka menivät rauhallisemmin. He tulivatkin pitkänä helminauhana kun mäen päällä katselin taaksepäin. 36km kohdalla oli ruokahuolto ja siinä pidin sitten ensimmäisen tauon. Tähän asti olin tullut kovaa vauhtia muiden perässä. Vaikka pidin nopean tankkaushetken, niin suurin osa jatkoi vielä suoraan. Vetäisin juomaa, suolakurkkua, sämpylää ja rusinoita huiviin nopsaan ja jatkoin äkkiä matkaa.
Mutta en päässyt enää letkaan mukaan. Vauhti oli yksinkertaisesti kovaa kärkiporukalla ja oli parempi jatkaa omaa tahtia eteenpäin. Kävikin niin että minun taakseni tuli letka jota vedin seuraavalle juottopisteelle 56km saakka. Keskivauhti oli alkua hitaampaa n. 23km/h, mutta myös maasto oli mäkisempää ja pitkillä suorilla oli välillä kova vastatuuli. Alkumatkasta vastatuuli ei vaikuttanut kun sain toisten selkämyksistä veto apua. Juomapisteen(56km) jälkeen jatkoin ripeästi matkaa, mutta jalat olivat toista mieltä. Meno tuntui takkuiselta eikä rytmiä tuntunut löytyvän. Seuraavat 15km oli aika tervanjuontia, enkä saanut vetoapua juuri muilta. Olin kärkiryhmän takana tukevasti, mutta edellä reilusti sunnuntaipolkijoita. Kova alkuvauhti oli siis ehkä kostautunut.
Kun saavuimme reitiltä tutumpiin maisemiin lähelle Turkua, alkoi jotenkin voimat taas palautua ja sain keskivauhdin taas hiukan korkeammaksi. Napsin reitiltä monta selkää, kun ohittelin paljon pyöräilijöitä. Maaliin tulin ajassa 3 tuntia 29 minuuttia. Keskivauhti matkalla oli 26km/h. Itse olen tyytyväinen aikaan ja oli hauskaa nähdä, etten aikaan viimeisenä maaliin tullut. Muutenkin tuntui hyvältä, koska olin noussut vaikeuksien kautta hyvään suoritukseen. Matkan jälkeen olo oli aika väsynyt, mutta mieli oli onnistumisen myötä hyvä.
Kotona alkoi sitten palautuminen syömisellä ja pienillä päiväunilla. Illalla venyttelin vielä ja uni tuli aikaisin. Kroppa oli väsynyt ja puhki. Seuraavana aamuna kuitenkin olin ihan tolpillani. Päivän mittaan venyttelin ja lepäilin. Illalla olo oli väsynyt mutta suurin osa kropasta palautunut ihan hyvin. Viikolla olin parissa salibandy treeneissä ja niissä ei vaikutusta näkynyt. Illalla on kuitenkin ollut aika poikki kaiken jälkeen ja tuntuu että tarvitsen lepoa paljon. Kaiken kaikkiaan tähän matkaan oli hyvä lopettaa pyöräilykausi ja jatkaa juoksukautta. Mutta sitä ennen on kunnonlaiva ja Irinan keikka siellä. Eli laivalle liikkumaan ja nauttimaan.
Kommentoi “Ranskan ympäriajo”
Kirjoittajat
Uusimmat kirjoitukset
- 25.9.2014 Rekkakiertue saapuu kaupunkiin
- 15.8.2014 Lomalla
- 11.6.2014 Kuntoutujasta liikkujaksi
- 27.5.2014 Vielä on kesää jäljellä
- 28.4.2014 Ei vielä luovuteta
Uusimmat kommentit
- 17.1.2014 12.19 Lupauksia ja "lupauksia" :
- 17.1.2014 9.13 Katsaus vaihtuneeseen vuoteen :
- 17.5.2013 21.36 Hiekkaa rattaissa :
- 9.5.2013 23.46 Liikkuva pyörä ei sammaloidu :
- 9.4.2013 22.23 Kausi pulkassa! :
Ei kommentteja “Ranskan ympäriajo”