Tahdon!
19.6.2013 21.03 | Saska LintunenSiis hikoilla oikein kunnolla. Uutta harjoitusohjelmaa pukkaa tällä viikolla. Kävin edellisenä perjantaina Timon (valmentaja) kanssa treenaamassa uuden ohjelman halki Jyväskylässä, Suomen Ateenassa. Kolmen tunnin treenit sisälsivät paljon hikeä, kuvia ja ennen kaikkea uutta kivaa ohjelmaa.
Ensimmäisten kuukausien jälkeen alkoi treeniohjelmissa aivan uusi jakso. Tähän asti olen mennyt aika perussettiä, punttisalia ja kävelyä pääasiassa. Toki ruokavalio on myös tarkkkailussa, mutta ei rajusti diettilinjalla. Kunto on kehittynyt kokoa jan ja paino pudonnut siinä sivussa tasaisesti. Nyt oli siis aika aloittaa hiukan hikisempi treeniohjelma näin juhannuksen kunniaksi. Siis TAHDON!
Treeni vie SuomiMiehen aktiivisempaan suuntaan hikeä unohtamatta. Ensimmäisenä tarkoituksena olisi jatkaa kuntosaliharjoittelua, mutta kuitenkin niin että uusia asioita tulee ja paljon. SuomiMiehen toiveena oli, ettei treenejä tarvitse vetää punttisalilla, vaan pystyisin viemään ohjelman läpi vaikka mökillä tai lomalla muutenkin. Niinpä punttiohjelmaa muutettiin rajusti ja “matkailuversioon”. Edelleen punttikuuria on kaksi kertaa viikossa ja ohjelman mukaan samanverran eri suorituksia kuin ennenkin. Verryttelyosio tuunattiin hiukan monipuolisemmaksi. Itse harjoitus muuttui nyt niin, että kahvakuula tuli mukaan ja ohjelma monipuolistui. Koko keho on monessa liikkeessä mukana. Koko harjoitus on aika toiminnallinen ja hiki virtaa oikein mukavasti. Ohjelmassa on mm. turkkilainen ylösnousu, maastaveto kahvakuulalla, hämispunnerrus ja t-kierto. Kaikki nämä ovat varmasti tuttuja kaikille. Mä ainakin tahdon.
Harjoitus on siitä kiva että kahvakuulat ja muut voi ottaa mukaan matkalle. Myös ei tarvitse kesällä lähteä punttikselle erikseen vaan harkat voi vetää kotona tai vaikka pihamaalla. Samoin kuin seuraavan treeninkin. Se onkin sitä mitä tässä ollaan jo odotettu. Juokseminen. Tahdon.
Vaikka olenkin jo muutamia kertoja lenkkeillyt, niin nyt lenkkeily alkaa oikein kunnolla. Ohjelmassa on kaksi kertaa viikossa lenkki, mutta tosin niin että alussa ollaan aika varovaisia. Vuorotellen on siis kävelyä ja juoksemista näin aluksi. Olemme sopineet niin, että juoksemisen määrä kasvaa koko ajan. Ei kilometrimäärissä vaan ajallisesti. Juoksemista on alussa niin, että sitä tullee vain 10 min., mutta määrä nousee joka harjoituksella. Ja tottakai oman jaksamisen ja kunnon mukaan. Juttu menee niin, että aluksi on 10min. kävelyä, sitten juoksemista 1 min ja 1 min kävelyä. Näitä vuorotellen 10 kertaa(20min.) ja lopuksi vielä 10 min. kävely. Siis yhteensä 40min. Seuraavalla kerralla sitten 2min. juoksua ja 2min. kävelyä kertaa kymmenen jne. Katsotaan sitten muutaman viikon päästä josko vetäisisi tunnin lenkin ja muutaman kuukauden kuluttua 10km lenkin.
Lyhyesti sanottuna loppuviikon ohjelmassa oli lepoa, palauttelua ja venyttelyä. Tämä ohjelma on kiva askel oikeaan suuntaan. Kun olen jo lisännyt paljon aktiivisuutta,niin on mukavaa saada ohjelmaan hengästymistä. Tämä on askel siihen suuntaan johon voisin samaistua muutamilla variaatioilla. Sekä juokseminen että toiminnallinen salitreeni on helppo tehdä kotoa käsin ja siten myös perhe kiittää. Aikaa ei ole sidottu mihinkään ja lenkille pääsee koska vaan. Siis tahdon.
P.s. Myös pesäpalloa on kysytty pelaamaan ja taidan ens viikolla tempaista. Myös toiminnallinen kuntosali alkaa varmaan lähitulevaisuudessa ja sinne myös olisi kiva päästä. Vielä lentopalloa niin avot!
Kommentoi “Tahdon!”
Kirjoittajat
Uusimmat kirjoitukset
- 25.9.2014 Rekkakiertue saapuu kaupunkiin
- 15.8.2014 Lomalla
- 11.6.2014 Kuntoutujasta liikkujaksi
- 27.5.2014 Vielä on kesää jäljellä
- 28.4.2014 Ei vielä luovuteta
Uusimmat kommentit
- 17.1.2014 12.19 Lupauksia ja "lupauksia" :
- 17.1.2014 9.13 Katsaus vaihtuneeseen vuoteen :
- 17.5.2013 21.36 Hiekkaa rattaissa :
- 9.5.2013 23.46 Liikkuva pyörä ei sammaloidu :
- 9.4.2013 22.23 Kausi pulkassa! :
Ei kommentteja “Tahdon!”